IMG_6064a

VÄRIKÄS-­lukupiiri verkossa

Käsitöiden tekeminen ja äänikirjojen kuunteleminen ovat hieno yhdistelmä, mutta painetun kirjan lukeminen on ehkä vielä intensiivisempää. Niin tai näin hyvä tarina jättää aina jäljen, jonka haluaisi jakaa muiden kanssa.

Tule mukaan väri-käsityö-taide-lukupiiriin. Sinun ei tarvitse olla kirjallisuuden asiantuntija eikä käsityöalan tai taiteen asiantuntija, vaan tavallinen lukija riittää. VÄRIKÄS-lukupiirissä luetaan romaaneja, jotka jotenkin koskettelevat väriä tai taidetta tai käsillä tekemistä laajasti ajateltuna. Se ei siis tarkoita, että luetaan virkkausohjeita, vaikka pylvään teko-ohje saattaa kuulostakin pyhäkön rakentamiselta.

Homma menee näin: luetaan sovittu kirja noin kuukauden kuluessa, tavataan sovittuna päivänä ja kellon aikana Teamsissa. Tapaamisen aluksi tutustutaan kirjailijaan: mitä hänestä tiedetään, mitä muuta hän on kirjoittanut. Sitten keskustellaan kirjan herättämistä ajatuksista. Tämä onkin mielenkiintoisin vaihe, koska jokainen kokee tarinan vähän eri tavalla. Ja eri elämänvaiheissa samakin kirja herättää erilaisia tuntoja.

Värikäs-lukupiiriin valitaan sellaisia kirjoja, jotka ovat ilmestyneet vuosia sitten, jotta niitä saa helposti kirjastosta tai ne löytyvät e-kirjoina tai äänikirjoina äänikirjapalveluista.

Yleensä lukupiireissä tarjoilu on merkittävä osa tapaamista. Meidän etälukupiirissa me voidaan tehdä käsitöitä tai olla tekemättä samalla kun osallistutaan keskusteluun. Kahvin tai teetarjoilun tilalla jaan pienen käsityövinkin tai oivalluksen jokaisen kirjakeskustelun jälkeen. Jos haluat heti sitä kokeilla, niin ilmoitan mahdollisista tarvikkeista Teams-linkin lähettämisen yhteydessä. Se on joka kerta yllätys, mikä se on. Käsityövinkistä saat tapaamisen jälkeen ”ohjeen” pdf-muodossa.

Tapaamisia ei nauhoiteta. Jos et pääsekään osallistumaan keskusteluun, saat silti kirjailijaesittelyn ja käsityövinkin tapaamisen jälkeen sähköpostiisi.

Nautitaan yhdessä: lukemisesta, taiteesta, käsityöstä ja väreistä. Jaetaan lukuvinkkejä yhteisistä kiinnostuksen kohteista. Tämä lukupiiri alkoi kesällä 2023 ja nämä kirja luettiin:

to 15.6.2023 klo 18.00-19.30 Tracy Chevalier: Tyttö ja helmikorvakoru, 2001 ja käsityövinkkinä Hapa Zome

to 13.7.2023 klo 18.00-19.30 Katja Kallio: Yönkantaja, 2017 ja käsityövinkkinä Verkonkudonta

to 10.8.2023 klo 18.00-19.30 Anita Amirrezvani: Kukkien verellä kirjottu, 2008 ja käsityövinkkinä Notepinne

Ilmoittaudu mukaan joko kaikkiin kertoihin tai joihinkin valitsemiisi kertoihin. Saat kaksi päivää aikaisemmin Teams-linkin ja listauksen mahdollisista käsityötarvikkeista sähköpostiisi. Jos sitä ei löydy, katso myös roskapostisi. Tai ota yhteyttä sähköpostiin: tiinasmoko@gmail.com

Kaikkien neljän kerran yhteishinta on 35 € ja yksittäisen kerran hinta 10 €.

To 14.9. Chimamanda Ngozi Adiche: Purppuranpunainen hibiskus 2010, (englanniksi 2003), s.334

Kirjassa kuvataan nuoren tytön Kambilin näkökulmasta hänen ja veljensä Jajan sananmukaisesti kipeä kasvukertomus 1990-luvun Nigeriassa, jossa epävakaat poliittiset olot, attentaatit ja väkivalta ovat arkipäivää niin palatsimaisessa kodissa ja kuin kodin ulkopuolella. Kambilin perhe elää ulkokultaista elämää, jonka hyvämaineinen ja syvästi uskonnollinen isä rahoittaa satojen perheiden lasten koulunkäyntiä ja rakastaa miltei hengiltä omatkin lapsensa. Kirjassa tuodaan esiin se ristipaine missä Afrikassa eletään, kuilu rikkaiden ja köyhien välillä, perinteiset tavat ja eurooppalaisten tuomat uskonnot sekä erilaiset perhesiteet, joista ollaan vastuussa tai ei olla.
Hinta 10 €/kerta.

To 12.10. Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista, 2016 s. 215
Akvarelleja Engelin kaupungista on Engelin fiktiivinen “yöpäiväkirja”, johon arkkitehti Engel tekee merkintöjään ennen nukahtamista. Muistiinmerkinnät kattavat vuodet 1816-1840. Ruotsi on hävinnyt sodan Venäjälle ja luovuttanut itäisen maakuntansa Suomen Venäjälle. Venäjän keisari palkkaa hänet rakentamaan kyläpahasesta uutta pääkaupunkia Suomenlahden kylmille rannoille. Saksalaisen muurarimestarin poika kokee itsensä muukalaiseksi ruotsinkieltä taitamattomana ja riittämättömyyttä keisarin mielihaluja täyttäessään.
Hinta 10 €/kerta.

To 16.11. Edmund de Waal: Jänis jolla oli meripihkan väriset silmät 2013, s. 340

Englantilainen taidekeraamikko Edmund de Waal kuvaa kirjassa juutalaisen pankkiirisukunsa monipolvisen historian seuraamalla 264 kappaleen netsukekokoelman vaiheita Pariisista Wieniin ja lopulta takaisin Japaniin. Netsuket ovat hyvin pieniä esineitä, luisia tai puisia. Kaikki erilaisia, täynnä ilmeitä, liikettä. Waal on perinyt isoenoltaan netsukekokoelman, ja sen vaiheet limittyvät Ephrussin perheen kohtaloihin 1800- ja 1900-luvun Euroopassa, läpi sotien ja holokaustin. Painetussa kirjassa on kuvia suvusta. Taidekeraamikko Edmund de Waal Tunnetaan suurista posliini-installaatioista, joita on tehty paitsi näyttelyihin myös museoihin ja muihin julkisiin tiloihin.
Hinta 10 €/kerta.

To 14.12. Marisha Rasi-Koskinen REC 2020, s. 647

Kirja on haastava luettava tai kuunneltava, mutta aina kannattaa altistaa itsensä ja sitä ymmärtää sen mitä ymmärtää ja siksi tämä on hyvä lukupiirikirjaksi. Ei ole yhtä ainoaa totuutta tästäkään kirjasta. Yksi kirjan teemoista on nimensä mukaisesti tallentaminen. Siinä tarkastellaan maailmaa kameran linssin läpi, keskeiset henkilöt ovat joko kuvattavana tai he kuvaavat. Ja mitä sitten valmis kuva kertoo totuudesta, onko se vain sekunnin sadasosia kestävä kuva mahdollisesta totuudesta?
”Jokainen ihminen sepittää tarinoita maailmasta ja itsestään. Tarinat sivuavat toisiaan, mutta sopivat yhteen vain sieltä täältä, kokonaisuus jonka ne muodostavat on pelkkä sopimus. Kun kerromme itsestämme, tarvitsemme sivuhenkilöiksi toisia ihmisiä, pakotamme heitä tekemään meistä sen minkä haluamme olla. Samalla pakotamme itsemme sellaisiksi jollaisena kuvittelemme muiden meidät haluavan.”

Hinta 10 €/kerta.

Ilmoittaudu verkkokaupassa >