Tuunaus-termi tulee englanninkielisestä sanasta tuning. Alkujaan käsitteellä tarkoitettiin autojen virittelyä ja niiden ulkonäön parantelua. Suomessa tuunauksesta oli merkkejä 1990-luvun lopulla, mutta se yleistyi terminä ja käytäntönä ilmiöksi vasta 2000-luvun alussa. Nyttemmin tuunaus sanana on harvinaistunut, mutta käytäntönä se on jokapäiväistynyt.
Tuunauksella tarkoitetaan minkä tahansa massatuotetun esineen muuntelua, jolla pyritään parantamaan tuotteen käyttöominaisuuksia tai muokkaamaan ulkonäköä tai näitä molempia yhtä aikaa. Tuunauksen sijaan nyt puhutaan näillä termeillä: yksilöinti, kustomointi, personointi, styling, editointi tai modifiointi. Nimitys riippuu siitä, missä vaiheessa tuotteen elinkaarta kuluttaja astuu kuvaan ja puhutaanko tilaustuotteesta tai palvelusta vai kuluttajan itsensä suorittamasta tuotteen muokkaamisesta.
Kiertotalouden osaksi tuunaus sopii hyvin. Käyttöominaisuuksiltaan ontumaan ruvennut tuote voidaan tuunata mieleiseksi, trendikkäämmäksi tai muuttaa sen käyttötarkoitusta kokonaan tai teettää työ ammattilaisella. Käyttötarkoituksen muuttamisessa puhutaan uudelleenkäytöstä. Onpa joku sanonut, että tuunauksessa turhille asioille keksitään uusi käyttötarkoitus muokkaamalla vanhaa tai valmistetaan kokonaan uusi tuote vanhoista tuotteista. Toivottavasti tähän hommaan uhratut resurssit ovat ympäristön kannalta kohtuulliset.
Usein vaatteen korjaaminen on lähellä tuunausta. Jos vaatteessa on jotain mennyt rikki, repeytynyt tai kulunut, se korjataan ehjäksi, esimerkiksi takin kulunut takinvuori tai kaulus vaihdetaan uuteen. Puhumme silloin korjaamisesta. Jos samalla ommellaan näkyvät ja koristeelliset kangaskaitaleet hihansuihin ennaltaehkäisemään kulumista, olisiko se korjaamisen lisäksi myös tuunaamista ulkonäön muuttamisen vuoksi? Joka tapauksessa se on käyttäjälleen mieluisan takin käyttöiän pidentämistä ja ympäristövaikutusten pienentämistä, jos vaate säilyy käytössä vielä vuosia.
