Mitumba on Swahilin kielen termi, joka tarkoittaa 40-50 kiloa painavaa muovipaalia, jossa länsimaalaisten vaate(jätteet) saapuvat Itä-Afrikkaan edelleen myytäviksi. Yhdessä paalissa on esimerkiksi naisten farkkuja tai liinavaatteita. Paalit myydään jo matkalla moneen kertaan ja satamaan saapumisen jälkeen välittäjiltä välittäjille.
Ensimmäinen valinta
Ihan ensimmäinen valinta on tapahtunut meidän länsimaalaisten hankkiessa vaatekappaleemme. Aloitetaan valintaketjun laskeminen kuitenkin nyt omasta vaatekaapistamme, kun kalenterin mukaan talvi vaihtuu kesäksi. Tässä vaiheessa olemme ehkä luopumassa joistain vaatekappaleista. Ehkä luopuminen menee näin: lahjoitamme parhaimpia vaatteita kavereille ja sukulaisille ja toiseksi parhaita yritämme myydä kirpputorilla tai netissä ja viedä sitten ne kolmanneksi huonoimmat tai ne myymättömät vaatteet hyväntekeväisyyteen.
Pudottaessamme muovikassit hyväntekeväisyysjärjestöjen keräyslaatikkoon tunnemme itsemme lähes kuninkaallisiksi, koska osallistumme hyväntekeväisyyteen ja vaatteiden kierrätykseen. Vaikka kellojen pitäisi rämistä ja kovaa. Jos vaatetta kukaan ei halunnut täällä pienellä rahallakaan tai edes ilmaiseksi, niin ehkei se ole enää käyttökelpoinen muuallakaan. Vaatteemme on luultavasti seilannut Aasiasta Eurooppaan ja sieltä Suomeen vähittäiskauppaan, josta olemme sen ostaneet tai tilanneet netin kautta, käyttäneet sitä muutaman kerran ja sitten tiputtaneet sen keräyslaatikkoon, josta vaatteen matka todennäköisesti jatkuu myytäväksi eteenpäin valtavina paaleina – Mitumbana Itä-Afrikkaan.
Toinen valinta
Maailma hukkuu vaatteisiin niin myymättömiin ylituotettuihin upouusiin kuin käytettyihin vaatteisiin, mutta se ei näy meidän etu eikä takapihalla. Hyväntekeväisyysjärjestöt haluavat ehjää ja puhdasta vaatetta, jolla on vielä käyttöarvoa. Likaisten ja rikkinäisten vaatteiden toimittamisesta edelleen joko kaatopaikalle tai tekstiilinkierrätykseen järjestöt joutuvat maksamaan. Vaatteiden lajittelukeskuksissa lajittelijan on tehtävä valinta muutamassa sekunnissa: onko vaatteen materiaalit kestäviä ja potentiaalista kauppatavaraa järjestön omassa kaupassa, vai onko se vintagea, josta ollaan valmiita maksamaan ihan rahaa vai onko se talvimix vai onko sen osoite Itä-Afrikka. Toisin sanoen huono kutale matkaa mutkien kautta Itä-Afrikkaan.
Järjestöjen pitää saada rahaa, jotta he voivat rahoittaa toimintaansa ja toteuttaa missiotaan esimerkiksi ilmasto- ja kehitysyhteistyön parissa kehittyvissä maissa. Kysymys on siis rahasta ja vaatevuorien avulla polun tasoittamisesta elintason kohottamiseen. Kansalaisjärjestö Oxfam arvioi vuonna 2015, että hyväntekeväisyyteen lahjoitetuista vaatteista noin 70 prosenttia päätyy Afrikan maihin myytäväksi. Vaatevuorten paljastuttua, Afrikkaan päätymistä on haluttu häivyttää, koska Mitumballa on kielteinen vaikutus paikalliseen tekstiili- ja vaatetuotantoon ja myös ympäristöön.
Kolmas valinta
Länsimaalaisten vaatteiden toimittaminen Afrikkaan alkoi 1960-luvulla, silloin niitä kutsuttiin kuolleiden valkoisten vaatteiksi tai jonkun Euroopassa kuolleen vaatteiksi. Vaatteita jaettiin ilmaiseksi vähävaraisille ja yhtä-äkkiä kaikilla oli varaa vaatteisiin. Mitumban korkeat maahantuontitullit suojasivat afrikkalaisten omaa vaatetuotantoa vielä 1980-luvulla. 1990-luvun globaalin markkinatalouden vapautumisen myötä käytettyjen vaatteiden myynti Itä-Afrikkaan räjähti.
Lahjoitetuista vaatteista on tullut bisnestä ja osa kauppapolitiikka, josta tuotot valuvat muualle kuin Itä-Afrikkaan. Käytetyt vaatteet tulevat esimerkiksi Keniaan etenkin Pohjois-Amerikasta sekä Saksasta ja Isosta-Britanniasta ja muista Euroopan maista.
Periaatteessa Afrikassa on kysyntää länsimaalaisille kohtuuhintaisille käytetyille vaatteille, joiden laatu on ollut parempaa kuin yhä enenevissä määrin kiinalaisten uusien maahantuotujen vaatteiden laatu. Mutta nyt käytettyjen vaatteiden hinnat ovat lähes kaksinkertaistuneet ja samalla vaatteiden laatu heikentynyt. Ja on selvää, että yhä kohoavat länsimaalaisten vaatejätevuoret estävät oman kansallisen vaateteollisuuden kehityksen, liika on liikaa. Se on kuitenkin sanottava, että afrikkalaisilla on erinomainen kyky nähdä kierrätetyssä materiaalissa uusia mahdollisuuksia, todellista arvon nostatusta.
Moni Itä-Afrikan maa on jo kieltänyt tai yrittänyt kieltää käytettyjen vaatteiden tuonnin vuoteen 2019 mennessä. Esimerkiksi Uganda, Ruanda ja Tansania ovat nostaneet tuontivaatteiden veroa suojellakseen alueen tekstiiliteollisuutta, mutta vaatelähetykset ovat jääneet satamaan lojumaan maksamattomien tullimaksujen takia. Keniakin yritti kieltää vaatteiden tuonnin, mutta Yhdysvallat uhkasi purkaa kauppasopimuksen, joka takaa kenialaiselle kahville ja muille tärkeille vientituotteille matalammat tullit Yhdysvalloissa.
Viimeinen valinta, jota ei ole
Käytettyjen vaatteiden kauppa työllistää Keniassa kymmeniä tuhansia. Käytettyjen vaatteiden torimyyjän on ostettava Mitumbansa sokkona. Hän ei voi tietää minkä laatuista vaatetta paali sisältää ja onko sillä myyntiarvoa. Hänen ongelmansa ei ole se, ettei hänellä ole mitään mieluista päällepantavaa, vaan kyse on seuraavan päivän ruoasta ja selviytymisestä, ja silloin yksikin tehty kauppa merkitsee ruokaa. Noin puolet Mitumbasta on niin huonolaatuista, ettei sitä voida enää myydä. Niinpä myyntikelvottomat vaatteet kärrätään luontoon katuojiin, jokien varsille ja asutusten reunamille, koska maassa ei ole olemassa toimivaa jätehuoltoa ja viralliset kaatopaikat ovat olleet täynnä jo vuosia.
Jäännöserä
Lähes 2/3 osaa vaatteiden kuiduista on nykyään synteettisiä, siis öljypohjaisia biohajoamattomia muoveja kuten polyesteriä. Näistä vaatteista mikrokuidut huuhtoutuvat pikkuhiljaa maaperään ja edelleen eläinten ja ihmisten ravintoketjuun. Myös vaatteiden poltossa vapautuu mikromuoveja. Maatuvat vaatteet vapauttavat metaania, haitallista kasvihuonekaasua, joka edistää ilmastonmuutosta. Lisäksi monet vaatteet sisältävät vaarallisia kemikaaleja, joita käytetään tuotantoprosessin aikana, jotka nekin imeytyvät maahan. Ja kaikki tämä meidän valintojen takia – olemme antaneet myrkytettyjä lahjoja.
Lue lisää esimerkiksi https://issuu.com/greenpeaceinternational/docs/greenpeace-germany-poisoned-gifts/8
2 kommenttia
Kiitos Piia kommentistasi, se laajensi näkökulmaa mitumbasta, Se tosiaan tarjoaa ansiomahdollisuuksia paikallisille. Ja ajastushan mitumbassa on hyvä, mutta vaatteiden surkea laatu hävettää. Me länsimaalaiset olemme hukanneet vaatesuhteemme pikamuodin hetken lumoon. Ilahduttavasti Itä-Afrikassa on myös syntynyt pieniä ompelimoita, joissa hyödynnetään kekseliäästi mitumban tuomia vaatteita. Olen vuosia ihaillut heidän kykyään nähdä esineiden käyttökonvention ohi (sanonta Hannu Väisäseltä) ja uudelleen käyttää, mitä erilaisempia materiaaleja eri tarkoituksiin.
Mutta surkeinta on se, että nykyisin vaatteet ovat niin heikkolaatuisia ja materiaalit ongelmallisia ja jätteenä ne saastuttavat paikallisen ympäristön ja elämän edellytykset. Itsellenikin kirkastui ajatus, että vaikka laitettaisiinkin hyväkuntoisia ja laadukkaita vaatteita kiertoon, niin ne pyritään ensisijaisesti myymään Suomessa, jotta saadaan toiminnan pyörittämiseen varoja, Se on ymmärrettävää, koska ilmaista lounasta ei ole.
Globaalisti pitäisi havahtua, että mitä järkeä on kuljettaa heikkolaatuisia vaatteita moneen kertaan eri puolille maailmaa. Ensin ne rahdataan epäinhimillisitä työoloista Aasiasta länsimaihin ja sitten muutaman käyttökerran jälkeen ne rahdataan Afrikkaan ja sieltä Aasiaan tai toisinpäin. Halpa vaate tulee kalliiksi ympäristölle. Mutta toisaalta vaatteen ompelijoille ne antavat edes jonkinlaista ansiota ja sitten toisaalta Afrikassa käytetyn vaatekauppa antaa jonkinlaisia edellytyksiä elättää perheensä.
Miten muuttaisimme kulutustottumuksiamme, niin ettei muut joudu kärsimään meidän vaihtelun halustamme?
Niin totta. Toinen puoli on se, että vähävaraisemmalla väellä ei olisi ollut oikein päälle pantavaa ilman mitumbaa, koska oma tekstiilituotanto ei ole tuottanut tarpeeksi – tämä on ollut kierre. Ihmiset haluavat vaihtelua ja muotia kuten muuallakin maailmassa, siihen mitumbabisnes on tuonut omat kertoimensa. Oma tuotanto ei ole toiminut, koska ihmiset ostavat halpaa mitumbaa, joka ei aina sekään ole tarpeeksi edullista. Mitumba on mahdollistanut mm. vähän paremmat ja kestävämmät koulukengät mutta tässä sama juttu- kun omasta takaa ei sitten ole tarpeeksi tuotantoa, kun ei tarvitse mitumban vuoksi. Kyse on monitahoisesta systeemistä, kouluja koulutuksesta osatonkin on voinut työllistyä mitumban myynnillä joten se on ollut monen talouden ansiotyö. Palkka tuotteesta ja osaamisesta riippuen asteikolla surkea -oikein hyvä. Mutta jätehuolto ja jälkikäsittely on todellinen ongelma , aivan kuten kirjoitat.