Epämääräiset hurahdukset

Epämääräiset hurahdukset -kategoriaan olen luokitellut kaikki sisustusjutut, jotka eivät ole ulkona, mutteivät kuuluu jokanaisen olohuoneeseenkaan. Tämä on varsinainen katselmus kodin arkeologiaan, mitä sieltä löytyy kun kaivaa vähän syvemmältä. 

Jäte kuvastaa lopullista hyödyttömyyttä ja ikuista saastetta. Sitä ei nähdä resurssina ja siihen on siksi vaikea suhtautua. Jätteeseen on sisään kirjoitettuna välttämättömyys, mikä syntyy ihmisen ja yhteiskunnan aineenvaihdunnasta, mutta myös syyllisyyttä ja inhoa: ulosteet, rikat, lika, roska ja jäte. Jäte, joka on meistä lähtöisin, halutaan käsitellä toiseutena.

Kesällä 2016 muilla oli menossa Pokémon-go ja minulla Pölykapseli-go. Etsiskelin autoillen pölykapseleita teiden varsilta ja myös Facebookin kautta. Useimmiten pölykapselit olivat liikenneympyröissä ja moottoriteiden liittymissä, joista niitä on vaikea noutaa vaarantamatta liikennettä ja omaa henkeä. Suurin osa löydetyistä yksilöistä oli rikki – eiväthän ne muuten olisi pudonneetkaan vauhdista. Pölykapselit ovat nimensä mukaisesti pölyisiä ja rasvaisia. Parhaiten ne saa puhtaaksi liottamalla niitä ensin voimakkaassa pesunainevedessä ja hankaamalla niitä sitten astianpesuharjalla ja karhunkielellä.
 
Minun ajatus oli tehdä niistä lumihiutaleita, koska niitä on niin paljon erilaisia.

Polkupyörän satuloiden metsästyskausi on aina meneillään. Helpointa on työstää trofee polkupyörän satulasta, koska se muodoltaan muistuttaa kalloa. Sen oivalsi myös Picasso vuonna 1942 teoksessaan Tête de taureau. Eikä polkupyörä kovin kaukana ole metsästysajatuksesta. Polkupyörän yleistyessä 1920-ja 1930 luvulla koko kansan kulkupeliksi, laajensi se ihmisten sosiaalista piiriä. Pyörällä pääsi riiaamaan kotikylää kauemmaksi lähikyliin ja -kaupunkeihin, ”satulasta satulaan”. Järkevintähän olisi käyttää trofeeseen oman polkupyörän satulaa, jos takapuolen ja satulan yhteispeli on käynyt toista osapuolta kohtaan liian kuluttavaksi. Mutta rikkinäisiä satuloita saa kyllä polkupyöräkorjaamoista.

Kesällä 2017 vietin elokuun Espanjassa pienessä merenrantakaupungissa ja olin aivan innoissani valosta. Tavoitteenani oli tehdä mandaloita paikallisista roskista, mutta innostuinkin leikkimään ruoalla. Tämä tietenkin aiheutti syyllisyyttä. Meillä länsimaalaisilla on varaa kuluttaa, niin tavaraa kuin ruokaa ja on varaa myös heittää pois. Globaalisti ajatellen vain pienellä prosentilla maapallon väestöstä on varaa pitää tavaraa tai säilyttää ruokaa ja sitten heittää pois käyttämättömänä tai syömättä. Minä söin melkein kaikki kuvausrekvisiitat. Roska ei ole hyväksyttävää, mutta se on olennainen osa kehitystä ja menestystä, sivilisaatio sisältää roskat.