Raija Manninen_Silkistä ja sametista vallan vaattet

3.-22.3.2020 Valtaa ja loistoa – tekstiilitulkintoja barokista

Järvenpään Taidetalo, Myllytie 13 A, Järvenpää
Avoinna: ti-pe 14-18, la-su 11-15

Valtaa ja loistoa -näyttelyn on tuottanut Luovan tilkkuilun ryhmä ̶ Neuliaiset. Valitessamme pari vuotta sitten näyttelyn teemaksi barokin hakeuduimme tietoisesti mukavuusalueen ulkopuolelle. Barokille on tunnusomaista mahtipontisuus, vallan korostaminen sekä dramaattisuus. Kun vuosia on värjännyt tai ruostuttanut puuvillakankaita, on vaikea siirtyä kultaan ja kimaltelevaan. Ensimmäinen virittäytyminen barokkiin saatiin kurssilta, jonka tilasimme Oulun teatterin pukusuunnittelija Pasi Räbinältä. Kurssilla manipuloimme juhlavia kankaita kankaanpainannan keinoin.

Näyttelyyn jokainen on tehnyt kolme teosta tai teossarjaa. Ensimmäinen teos määriteltiin kooltaan 1 m x 1m, ja siinä käytettiin barokin hehkuvia värejä sekä työstettiin pintaa. Toisen teoksen määreenä oli loistokkuus ja siinä piti käyttää jossain määrin kultaa, koska runsaus ja koristeellisuus kuuluvat barokkiin. Kolmannessa teoksessa pääpaino oli dynaamisuuden tai syvyysvaikutelman luomisessa.

Neuliaiset on perustettu 2013 ja se koostuu tällä hetkellä kymmenestä eri puolilla Suomea asuvasta naisesta. Yhteiset kesäkurssit ja vuosittaiset näyttelyt haastavat kehittämään tekstiili-ilmaisua. Tekemisen rytmiä pidämme yllä yhteisillä pistokasharjoitteilla. Niissä jokainen vuorollaan lähettää sähköpostilla valokuvan tai muun vihjeen, jonka perusteella jokainen toteuttaa oman tulkintansa kuvasta annettujen ohjeiden mukaan kahden kuukauden kuluessa. Valmiit työt esitellään dropboxissa, samalla kun uusi aihe julkaistaan.

Tilkkuradan aikana näyttely on auki la 14.3. klo 11-18, tekijöitä paikalla 15-18 ja su 15.3. klo 11-17 tekijöitä paikalla koko ajan. Taidetalo on Järvenpää-talosta 10 minuutin kävelymatkan päässä.

Näyttelyssä ovat mukana
Anja Broström (Espoo), Eija Jokitalo (Vantaa)
Merja Kainulainen (Pori), Pirjo Kekäläinen (Järvenpää)
Aini Kuosmanen (Pieksämäki), Raija Manninen (Jyväskylä)
Tuija Oravainen (Vantaa), Passoja Britta (Oulu)
Alli Rinne (Lahti), Auli Saikkonen (Vantaa)

Lisätietoja
Tuija Oravainen, Vantaa, tuija.a.oravainen@gmail.com, 0500 603984
Pirjo Kekäläinen, Järvenpää, pirjo.k.kekalainen@gmail.com, 045 2312 332