Kivi painettu maaväreillä ja sammaleet kirjontaa ja akryyliväriä.
Kivi painettu maaväreillä ja sammaleet kirjontaa ja akryyliväriä.

23.–25.6.2026 Kivi, paperi, kangas -taideleiri

Jyväskylän taitokeskus,  Kivääritehtaankatu 6 G, Jyväskylä

Taideleirillä pääset kukoistamaan samanhenkisten seurassa. Leiri on intensiivikurssi, joten koti-ikävää et ehdi potea. Heittäydy luovaan tekemiseen ja saat irtioton arjestasi.
Teemana leirillä ovat kivet ja päivän mittaan tekotapoja vaihdellaan usein ja iltaa kohti jäähdytellään slow stitchingin parissa.

Ohjelma
”Keräilemme” kiviä ja ideoita kuten muillakin lomamatkoilla etsiessämme meren hiomia kiviä ja valoa kotiin vietäviksi. Leikimme gellyplatella kokeillen eri värejä ja hyödynnämme tuotoksia kinusaigassa,  canvaksella, ja paperilla  sekä pehmeissä tai kovissa kiviveistoksissa. Ja hypistelemme oikeitakin korukiviä, kun kokoamme niistä rannekorun. Voidaanpa kirjoitella korulauseitakin.

Aikataulu
Leiri alkaa tiistaina 23.6. klo 12 ja päättyy torstaina 25.6. klo 14.  Leiri on intensiivinen. Tiistaina työskennellään klo 12-20, keskiviikkona klo 9.21 ja torstaina klo 9-14. Välillä kuitenkin syödään ja kahvitellaan.

Ruokailu
Taitokeskuksessa on hella, jääkaappi, mikro, kahvin ja teen keittomahdollisuudet. Parin korttelin päässä on S-market -ruokakauppa ja korttelin päässä huoltoasema, josta saa lounasruokaa.

Yöpyminen
Viikonloppukoulutuksissa olleet ovat kehuneet Time hostelli Novaa keskussairaalan lähellä, se sopii autollisille, ja keskustassa saman omistajan Time Hostel City, ja heillä myös taidehotelli Time keskustassa. Mutta varsin järkevä valinta on myös lähin hotelli, Green Star hotelli, koska yöpymisaikaa jää vain vähän.

Hahmo akryyliväriä, vasen taustakangas maaväriä ja muut kankaat ekoprinttiä ja päälle painatus akryyliväreillä.
Hahmo akryyliväriä, vasen taustakangas maaväriä ja muut kankaat ekoprinttiä ja päälle painatus akryyliväreillä.

Leirin hinta on 320 €
Hinta sisältää opetuksen ja materiaalit. Tälle leirille et tarvitse autokuormallista kurssimateriaalia, melkein kaikki tarvittava löytyy leiripaikalta.
Hintaan sisältyy jokaiselle: 30 kp painopohjaista kangaspalaa koko noin A4, tekstiilipainovärit, akryylivärit + textilemedium, maavärit, eristelevy 30 x 30 cm, canvaspohja 30 x 30 cm, kartonkipohjat ja valitsemasi korukivet rannekoruun. Kirjontalankoja voit tuoda itse, mutta niitäkin on paikanpäällä. Leikkiminen gellyplatella on koukuttavaa, joten sitä varten voit tuoda lisää omia vaaleita kankaita. Ne voivat olla pieleen menneitä ekoprinttejä tai värjäyskokeiluja.

Varaa paikkasi 15.5.2026 mennessä Maksa verkkokaupassa puolet leirin, hinnasta 160 €. Loput kurssimaksusta maksetaan paikan päällä. Kesäkuussa, viikolla 24 saat kirjeen leirin käytännöistä ja saapumisohjeet.

Ohjaajina Raija Manninen eli Tiinasmoko ja kivirentoutumisen ohjaa Korumme Liisa Lumiaho.

Kurssipaikan voit perua veloituksetta 14 vrk ennen kurssin ajankohtaa. Kurssipaikan voit myös halutessasi antaa toiselle osallistujalle.

Ilmoittaudu verkkokaupassa >

Korukiviä ja niistä kertovia kortteja taustalla.
Korukiviä ja niistä kertovia kortteja taustalla.