Valmennukset

Haluan innostaa ja auttaa sinua palauttamaan luovuuden ilon, innostuksen ja hurmoksen. Saattaa olla, että tarvitset vain pölyjen pyyhkäisyn ja luovuus on taas käsilläsi, tai saatat tarvita kaivuulapiota, mutta sen avulla pääsetkin käsiksi aarteeseesi. Valmennuksessani saat luvan leikkiä ja tehdä outoja juttuja. Minulle on tärkeää, että saat onnistumisen elämyksiä ja yhteyttä luovaan itseesi. Kaikki tekemisen tavat ovat oikeita ja käytetään sitä, mitä meillä jo on.

Valmennukset 
tapahtuvat esimerkiksi Jyväskylän Taito­keskuksessa viikon­loppuisin.

Voit tilata minut 
työpaikallesi tai tapahtumaasi ja tuon materiaalit, työvälineet ja tekemisenilon tullessani.

Teamsissa
järjestän monen kerran etäkursseja tai vain parin tunnin työpajoja. Niitäkin voin toteuttaa tilauksesta.

Tekemisohjeet

Tekemisohjeet ovat ladattavia pdf-ohjeita. Ne ovat ladattavissa 30 vuorokautta ostamisen jälkeen. Kirjoitetuissa ja kuvitetuissa ohjeissani ovat olennaiset asiat, joiden pohjalta voit toteuttaa omat visiosi. Luovuus on myös tiivistämistä. Videoita ei ole, koska Youtube on videoita täynnä ja videoiden teko sekä katselu tuottavat paljon hiilidioksidipäästöjä ja ne kuormittavat sähköä kuluttavia datakeskuksia. Ohjeet jakautuvat kolmeen luokkaan​:

Kangastuksia
(ohjeita tekstiilien manipulointiin)

Slow stitching
(ohjeita ja näkökulmia pistomeditaatioon)

Tuunauksia
(ideoita ja ohjeita materiaalien ja esineiden uudelleen käyttöön

Palautetta valmennuksista
"Jokaisen [4 kappaletta] Raijan koulutuksen jälkeen olen todennut osaavani jälleen jotain uutta. Juuri nämä kurssit ovat rohkaisseet minua luovuuteen ja mielikuvituksen käyttöön, minkä johdosta olen järjestänyt omia näyttelyitä. Kurssit ovat toimineet "terapeuttisina" hetkinä omassa elämässä. Ja Raijan rautaisen ammattitaidon avulla osallistujat saavat monipuolista ja idearikasta opetusta.” 
Leena Hassi (Kangastuksia)
Palautetta valmennuksista
"Jokaiselle tapaamiselle on ollut selkeä suunnitelma ja tavoite. Raija on ohjannut meitä toteuttamaan työn yksilöllisesti ja luovasti. Hän etsii ja kehittelee tekniikoita ja ideoita, joita en ole ennen tekstiili-ilmaisussa kohdannut. Matkani Jyväskylään on yli 200 kilometriä, mutta ajelen sinne odotusta täynnä ja taas kotiin innosta puhisten. Olen saanut paljon lisää tekstiili-ilmaisuuni. Keväällä jatkan tekstiiliveistos-kurssilla.”
Eija Pöyry (Kangastuksia)
Palautetta valmennuksista
”Tavoitteet täyttyivät, sain tehtyä kaikki koulutukseen kuuluneet työt. Työmäärä kokoontumis­kertojen ulkopuolella oli juuri sopiva, noin 2-5 tuntia per työ. Tehtävät olivat hauskoja ja inspiroivia; selkeiden ohjeiden mukana tuli lisäksi paljon kiinnostavaa oheismateriaalia; kurssi sopii niin aloittelijoille kuin jo pidempään käsitöitä harrastaneille ja että ohjaaja on ainutlaatuinen! Töistä sai palautetta niin ohjaajalta kuin toisilta kurssilaisilta, ja sitä annettiin jokaisen kokoontumis­kerran aikana edellisen kerran työstä ja lopuksi vielä yhteenvetomaisesti kaikista töistä.” 
Eija Jokitalo (Slow stitching etänä)
Palautetta valmennuksista
”Mielenkiintoinen aloitus joka tunnilla, tehtävän esittely, omaa työskentelyä, lopuksi tekniikkaan liittyvää asiaa ja esimerkkejä alan taiteilijoista. Materiaalit jaettu nettiin, mistä niitä on voinut lukea omaan tahtiin. Viimeisellä kerralla kurssitehtävien läpikäynti ja palaute. Toimi loistavasti nettikurssina, opettaja nähnyt paljon vaivaa materiaalien työstämisessä.” 
Tuula Bergqvist (Slow stitching etänä)

Tulevat valmennukset

Väreillä leikkiminen innostaa!

Aikuisetkin tarvitsevat erilaisia työpajoja, joissa heittäydytään kuplaan piiloon arjelta. 

Meneillään olevat valmennukset

Palautetaan luovuus yhdessä!

Etä Slow stitching auttaa meitä hiljentämään ja ajattelemaan joka toinen keskiviikkoilta. Kangastuksia ja Soft sculpture -koulutuksissa  taas haaveillaan todellisuuksia käytetyillä tekstiilimateriaaleilla. Nämä koulutukset ovat hybridikoulutuksia: livenä Jyväskylän taitokeskuksessa ja verkossa. Koulutukset järjestää KSL-opintokeskus.  

Menneet valmennukset